Tarina

matka sahateollisuuden digitalisaation edelläkävijäksi  

Finnos perustettiin vuonna 2016 jatkamaan edeltäjänsä, vuonna 1988 perustetun, sahateollisuuden röntgentekniikan pioneerin, Bintecin uraauurtavaa kehitystyötä. Bintec toimitti historiansa aikana röntgenjärjestelmiä Suomen lisäksi Eurooppaan, Baltiaan ja Venäjälle.

Sahateollisuuden digitalisaation kynnyksellä perustettu Finnos päätti ottaa edelläkävijän roolin. Vahvasti eri mittaustekniikoihin sekä ohjelmistoratkaisuihin erikoistuneella osaamisellamme erotuimme muista.  Tavoitteemme on yhdistää uudella tavalla kaikki sahaprosessista saatavan tieto, joko omilla tekniikoilla mitattuna tai muihin järjestelmiin integroituen. Yhdistetystä tiedosta eli datafuusiosta luomme asiakkaillemme lisäarvoa raaka-ainesäästön ja tarkemman lajittelun muodossa. Kehittämällemme useaan mittausteknologiaan perustuvalle tukkimittarille annettiinkin sopivasti nimi FUSION.

Tinkimättömän tuotekehityksen ja alalla harvinaislaatuisen osaamisen ansiosta seitsemästä hengestä noin kolmeenkymmeneen henkeen kasvanut Finnos tarjoaa nyt avaimet käteen -ratkaisut sahateollisuuden lisäksi sellu-, energia- ja vaneriteollisuuteen. Me konsultoimme, valmistamme, kehitämme ja ylläpidämme. Yksi tavoite on säilynyt yli muiden: me haluamme olla mukana mullistamassa asiakkaittemme liiketoimintaa.

Finnos-Nain-me-sen-teemme-vaihe-1-760x757

Avointa ja rehellistä yhteistyötä

Olemme asiakaslähtöinen, aktiivinen kumppani. Pyrimme kaikessa toiminnassamme varmistamaan toistemme sitoutumisen, motivaation ja kehittymisen. Tekemisen ilo tulee välittyä asiakkaalle.
Finnos-Nain-me-sen-teemme-vaihe-2-760x757

Jatkuva kehittyminen ja kehittäminen

Tyytyväisyys on kehityksen este. Kartoitamme, tunnistamme ja poistamme asiakkaittemme prosessin tuottavuuden esteitä. Pyrimme aina eteenpäin yrityksenä, tuotteena sekä kumppanina.
Finnos-Nain-me-sen-teemme-vaihe-3-760x757

Dynaamisuus ja toimeenpanokyky

Toimintamme keskeisin kulmakivi on säilyä ketteränä ja suunnanmuutoskykyisenä. Tuotteemme ja toimintamme reagoivat asiakkaittemme muuttuviin tarpeisiin.
OSOITE

Tukkikatu 5
53900 Lappeenranta