Artikkelit - Finnos
Artikkelit

Tutustu ajankohtaisiin aiheisiin

Artikkeleita meiltä ja alaltamme sekä virallisia tiedotteita. Tutustu ajankohtaisiin aiheisiimme ja pysy mukana menossa!


2.9.2019 | Finnos

Enemmän tulosta Finnoksen mittareilla

Teollisuusuutiset kirjoitti Finnoksen kuluneesta taipaleesta ja kasvutarinasta vuoden 2019 syyskuun numeroon. Finnos aloitti matkansa kotimaan markkinan valloittamisella, mutta on nyt siirtymässä kohti globaalia markkinaa. Askelia on otettu jo Venäjälle, Ruotsiin ja Baltian maihin, mutta aktiviteettia on ollut jo 18 eri maassa. 

Lue lisää

11.12.2018 | Finnos

Uusia käyttökohteita Finnoksen mittareille

Kauppalehti 4.12.2018 julkaisi artikkelin Finnoksen kuluneesta taipaleesta, nykyhetkestä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Alussa tehdyt lupaukset asiakkaille on onnistuttu pitämään ja tuloksia on tullut. Ensi vuoden aikana Finnoksen tukkimittari löytyy Suomesta yhteensä noin kolmeltakymmeneltä sahalta ja yli 50 prosenttia kaikesta Suomen sahatavaran raaka-aineesta lajitellaan automaattisesti Finnoksen mittareilla. Teknologiaa myydään muillekin teollisuuden aloille. Kattotiilitehtaalta Orimax Monierilta löytyy jo röntgenmittari ja teknologia on sovellettavissa myös vaneri- ja energiateollisuuteen. 

Lue lisää

12.1.2018 | Finnos

Finnos sai lentävän lähdön ja aikoo valloittaa maailman

Etelä-Saimaassa 10.1.2018 julkaistussa lehtiartikkelissa kerrotaan, kuinka yliopistolta ponnistanut Finnos aikoo valloittaa maailman. 

Lue lisää

4.7.2017 | Finnos

Röntgenteknologian edelläkävijä

Tekniikka&Talouden 2.7.2017 julkaistussa artikkelissa käydään läpi Suomen edelläkävijyyttä röntgenteknologian hyödyntämisessä sahateollisuudessa. Finnos toimii tiennäyttäjänä kehityksen kärjessä. 

Laajoja tuotekehitys- ja tutkimushankkeita on käynnissä. Monipuolistuva tuoteperhe ja Finnoksen erikoisosaaminen tulevat tehostamaan yhä useamman sahan prosessia. Järjestelmillä optimoidaan tukkipuun hyötykäyttöä ja parannetaan lopputuotteen tasalaatuisuutta.

Lue lisää

15.3.2017 | Finnos

Finnos kehittää älykkäitä konenäköjärjestelmiä laadunvalvontaan

Wirma, Lappeenrannan kaupungin elinkeino- ja yrityspalveluyksikkö kirjoittaa Finnoksen konenäköön perustuvista ratkaisuista. Lue lisää yrityksen kasvusta kohti alallaan maailman johtavaa konenäköjärjestelmien tuottajaa.

Lue lisää

1.9.2016 | Finnos

Finnos jatkaa Bintecin uraauurtavaa kehitystyötä

Puumies-lehdessä 08/2016 julkaistussa artikkelissa kerrotaan, kuinka Finnos jatkaa Bintecin jalanjäljissä tiivistä kehitystyötä. Tavoitteena on kehittää ja tuottaa ainutlaatuisia mittausratkaisuja sahateollisuuteen. Tekniikka on nyt hallussa: röntgenteknologiaan pohjautuva mittausjärjestelmä on ensimmäinen askel kohti sahan digitalisaatiota.

Lue lisää